Suomen Lemmikkichinchillat ry:n säännöt

1§ YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA

Yhdistyksen nimi on Suomen Lemmikkichinchillat ry ja sen kotipaikka on Helsinki.


2§ TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU

Yhdistyksen toiminta käsittää koko maan. Sen tarkoituksena on saattaa yhteen lemmikkeinä pidettävien chinchillojen omistajia ja edistää lemmikkichinchillojen pienimuotoista kasvatusta sekä kehittää harrastajien tietoja ja taitoja eläinten kasvattamisessa. Yhdistyksen tarkoituksena on myös luoda yhteyksiä muiden maiden vastaaviin yhdistyksiin ja kasvattajiin. Tarkoituksiensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää näyttelyitä, erilaisia koulutustilaisuuksia, opintomatkoja ja jalostusneuvontaa. Yhdistys voi harjoittaa alaansa liittyvää julkaisutoimintaa. Yhdistys pitää myös rekisteriä toimialueellansa.


3§ YHDISTYKSEN VAROJEN HANKINTA

Yhdistys hankkii varoja toimintansa tukemiseksi perimällä jäsenmaksuja, joiden suuruuden määrää syyskokous. Yhdistys kerää varoja myös rekisteröintituloista, yhdistyksen tunnuksella varustetuista tuotteista ja näyttelyiden yhteydessä pidettävistä buffeteista.


4§ JÄSENYYS

Jäsen voi olla joko vuosi-, perhe-, ainais-, kunnia-, asiantuntija- tai nuorisojäsen.

Vuosijäsen: Hallitus voi hyväksyä vuosijäseneksi 15 vuotta täyttäneen, yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneen henkilön. Vuosijäsen maksaa vuosittain jäsenmaksun, jonka suuruuden määrää syyskokous.

Perhejäsen: Henkilö hyväksytään perhejäseneksi vain, jos samasta taloudesta on myös vuosijäsen yhdistyksessä. Perhejäsen maksaa vuosittain jäsenmaksun, jonka suuruuden määrää syyskokous.

Ainaisjäsen: Yhdistyksen hallitus voi hyväksyä anomuksesta ainaisjäseneksi yksityisiä henkilöitä, jotka maksavat vuosijäsenen jäsenmaksun kymmenkertaisena yhdellä kertaa, jonka jälkeen he ovat vapautettuja jäsenmaksuista.

Kunniajäsen: Hallituksen esityksen perusteella yhdistyksen kokous voi kutsua kunniajäseneksi henkilön, joka on erityisen ansiokkaasti edistänyt yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamista. Kunniajäseneltä ei peritä jäsenmaksua.

Asiantuntijajäsen: Hallitus voi kutsua asiantuntijajäseneksi henkilön, joka on ansioitunut chinchillojen palkintotuomarina tai muussa yhdistyksen alaan liittyvässä toiminnassa. Asiantuntijajäseneltä ei peritä jäsenmaksua.

Nuorisojäsen: Nuorisojäseneksi voi hallitus hyväksyä henkilön, joka ei ole täyttänyt 15 vuotta. Hänen täytettyään 15 vuotta hän voi siirtyä hallituksen päätöksellä vuosijäseneksi. Nuorisojäsenellä ei ole äänioikeutta ja hän maksaa syyskokouksen määräämän jäsenmaksun.

Yhteisöjäsen: Yhteisöjäseneksi voi liittyä hallituksen päätöksellä oikeuskelpoinen yhteisö. Yhteisöjäsenellä on yksi ääni yhdistyksen kokouksessa. Yhteisöjäsen maksaa vuosittain jäsenmaksun, jonka suuruuden määrää syyskokous.

Jäsenen ero yhdistyksestä:

Jäsen ilmoittakoon eroamisestaan yhdistykselle joko yhdistyksen pöytäkirjaan tehtävällä eroamisilmoituksella tai kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle. Jäsen voidaan erottaa yhdistyksen hallituksen päätöksen nojalla, jos hän jättää jäsenmaksunsa suorittamatta tai toimii yhdistyksen tarkoitusperien tai sääntöjen vastaisesti. Erotetulla jäsenellä on oikeus jättää kirjallinen valitus erottamisesta 14 vuorokauden kuluessa hallitukselle, minkä jälkeen asia käsitellään seuraavassa yhdistyksen kokouksessa.


5§ HALLITUS

Yhdistyksen taloutta ja asioita hoitaa syyskokouksen valitsema hallitus, jonka muodostavat puheenjohtaja ja 2 - 6 muuta jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyessään varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet hallituksen jäsenistä on läsnä.


6§ YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN

Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai sihteeri, kaksi yhdessä.


7§ YHDISTYKSEN TILIKAUSI

Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajalle viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajan tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään viikkoa ennen vuosikokousta.


8§ YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN

Yhdistyksen kokouksen kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään 7 päivää ennen kokousta joko lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle tai julkaisemalla kutsu yhdistyksen jäsenille ilmestyvässä jäsenlehdessä.


9§ YHDISTYKSEN KOKOUKSET

Yhdistyksen kevätkokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä ennen huhtikuun loppua ja syyskokous vuoden loppupuoliskolla. Yhdistys voi kokoontua ylimääräiseen kokoukseen hallituksen katsoessa siihen olevan aihetta tai kun vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti vaatii. Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella jäsenellä, nuorisojäseniä lukuunottamatta, yksi ääni. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla, mutta muissa asioissa tulee päätökseksi puheenjohtajan mielipide.


Kevätkokouksessa käsiteltävät asiat:

1. Kokouksen avaus

2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan sekä kahden ääntenlaskijan valinta

3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4. Hyväksytään työjärjestys

5. Hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätökseen perustuva selostus yhdistyksen taloudellisesta tilasta.

6. Tilintarkastajan lausunto ja tilinpäätöksen vahvistaminen sekä vastuuvapauden myöntäminen edellisen toimintavuoden hallitukselle

7. Hallituksen esittämät tai kokouskutsussa mainitut asiat

8. Kokouksen päätös


Syyskokouksessa käsiteltävät asiat:

1. Kokouksen avaus

2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan sekä kahden ääntenlaskijan valinta

3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4. Valitaan hallituksen puheenjohtaja seuraavaksi vuodeksi

5. Hallituksen muiden jäsenten valinta seuraavaksi vuodeksi

6. Tilintarkastajan sekä hänen varamiehensä valitseminen

7. Hallituksen seuraavan vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvioehdotuksen hyväksyminen

8. Seuraavan vuoden jäsenmaksujen määrääminen vuosi-, perhe-, nuoriso- ja yhteisöjäsenille

9. Hallituksen esittämät tai kokouskutsussa mainitut asiat

10. Kokouksen päätös


10§ SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN

Yhdistyksen sääntöjä voi muuttaa vain syyskokouksessa vähintään ¾ enemmistöllä annetuista äänistä. Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa peräkkäisessä kokouksessa, joista toisen on oltava vuosikokous. Kokouksien välillä on oltava ainakin kuukausi. Purkamispäätöksen on kummassakin kokouksessa saatava vähintään ¾ enemmistö annetuista äänistä. Yhdistyksen purkautuessa yhdistyksen varat luovutetaan viimeisen kokouksen päätöksen mukaisesti samaa tarkoitusta toteuttavalle oikeuskelpoiselle yhteisölle tai eläinsuojeluun.


11§ Muutoin noudatettakoon mitä yhdistyslaissa säädetään.