Kasvattajanimi
HUOM!
Kuitti kasvattajanimimaksun suorittamisesta tulee lähettää anomuksen mukana.
Suomen Kani- ja Jyrsijäliitto ry:n
kasvattajanimisäännöt
Näitä sääntöjä on jokaisen SKJL ry:n hyväksymän kasvattajan noudatettava.
Yleistä
- Kasvattajanimellä tarkoitetaan sitä nimeä, joka liitetään kasvattajanimen
haltijan hyväksyttyjen lajien kaikkien kasvattien nimien yhteyteen.
Kasvattajanimi voidaan ottaa takautuvasti käyttöön kasvattajanimen haltijan
hyväksyttyjen lajien kaikilla kasvateilla. Myönnetyllä nimellä on ikuinen
suoja-aika. Tällä tarkoitetaan sitä ettei kani- tai jyrsijäkasvattaja voi
saada samaa
kasvattajanimeä mikä on myönnetty jo jollekulle muulle.
- Kasvattaja on henkilö, joka omistaa naaraan tai on tehnyt sopimuksen
naaraan omistajan kanssa eläimen käytöstä.
- Kasvattajalla voi olla vain yksi kasvattajanimi. Se voidaan myöntää myös
kahdelle henkilölle yhdessä. Tällöin heidät merkitään aina yhdessä poikueen
kasvattajiksi.
- Kasvattajan tulee sitoutua hoitamaan eläimensä asianmukaisesti ja pyrkiä
jalostustyössä kasvattamaan rotumääritelmän mukaisia, terveitä yksilöitä.
Mikäli kasvattaja syyllistyy eläintensä vakavaan laiminlyöntiin tai
heitteillejättöön, voidaan kasvattajanimi poistaa Suomen Kani- ja
Jyrsijäliitto ry:n kasvattajalistalta ja asettaa kasvattaja ikuiseen
kasvattamiskieltoon Suomen Kani- ja Jyrsijäliitto ry:ssä ja sen alaisissa
yhdistyksissä.
Vaatimukset
- Kasvattajanimen anojan tulee noudattaa näitä sääntöjä sekä
anomansa lajin lajiyhdistyksen sääntöjä. Molemmat säännöt täytyy anottaessa
täyttyä vaadittavilta osilta.
- Kasvattajanimen hakijan tulee olla 18 vuotta täyttänyt.
Nuoremmalle henkilölle voidaan kasvattajanimi myöntää, jos lajiyhdistyksen
hallitus niin suosittelee. Ikäraja koskee kumpaakin henkilöä, jos nimi tulee
kahden henkilön yhteiseksi.
- Hakijan täytyy kuulua hakemiensa lajien lajiyhdistyksiin
vähintään hakemista edeltävänä vuonna ja hakemisvuonna.
Mikäli kaksi henkilöä yhdessä anoo kasvattajanimeä, heidän tulee kummankin
kuulua johonkin kasvattamansa lajin lajiyhdistykseen niin, että he kuuluvat
yhdessä vähintään yhteen samaan lajiyhdistykseen. Muihin kasvattamiensa lajien
lajiyhdistyksiin toinen voi kuulua ilman toisen jäsenyyttä, mutta kuitenkin
niin, että jäsenyydet kattavat kaikki kasvatettavat lajit.
Kasvattajanimen ylläpitämiseen vaaditaan em. jäsenmaksujen jokavuotinen
maksaminen. Jäsenmaksuja ei saa maksaa takautuvasti.
- Hakijan tulee ennen kasvattajanimen anomista maksaa Suomen Kani-
ja Jyrsijäliitto ry:n tilille ns. kasvattajanimimaksu, kaksikymmentä (20)
euroa. Maksettua maksua ei palauteta, mikäli anomus hylätään. Maksu on
kasvattajanimikohtainen riippumatta kasvattajien määrästä. Haettaessa
voimassaolevalle kasvattajanimelle uusia lajeja, maksua ei makseta.
- Hakijan on täytynyt perehtyä kasvattamiensa lajien
rotumääritelmiin ja hoitovaatimuksiin sekä tietää jalostustavoitteensa ja
kasvattajan vastuunsa.
- Kasvattajanimessä ei saa olla tunnistettavasti minkään maan,
läänin, kunnan, kaupungin tai kylän nimiä, taivutettuinakaan,
rotumääritelmässä esiintyvän lajin, rodun, muunnoksen tai värin nimiä. Nimessä
ei saa myöskään olla kahta sanaa enempää; väliviivalla yhdistetyt yhdyssanat
katsotaan eri sanoiksi.
Kasvattajanimen tulee olla selvästi erottuva aiemmin myönnetyistä nimistä,
eikä se saa olla vastoin hyviä tapoja.
Anominen ja kaavake
- Kasvattajanimi anotaan Suomen Kani- ja Jyrsijäliitto ry:n
virallisella kaavakkeella, joka on toimitettava anottavien lajien
lajiyhdistysten hallituksille tai hallituksen valtuuttamalle henkilölle.
He/Hän, anomuksen hyväksyttyään, toimittavat/toimittaa sen Suomen Kani- ja
Jyrsijäliitto ry:n valtuuttamalle henkilölle. Tämä henkilö tarkistaa
hyväksynnän, toteaa vaadittavat jäsenyydet, myöntää kasvattajanimen ja
lähettää sen takaisin ko. lajiyhdistykseen/lajiyhdistyksiin. Lajiyhdistys
ilmoittaa anojalle nimestä aina kirjallisesti.
Mikäli anomuksessa on puutteita, voi lajiyhdistys palauttaa anomuksen anojalle
ennen Suomen Kani- ja Jyrsijäliitto ry:een lähettämistä. Samoin Suomen Kani-
ja Jyrsijäliitto ry:n edustaja voi lähettää suoraan anojalle kirjeen
puutteista.
- Kasvattajanimianomuksen toisella sivulla kohtaan
”jalostuseläimet” tulee merkitä kaikkien anomishetkellä omistettujen
jalostusiässä olevien jalostuseläinten tiedot täydellisinä (vaadittuina)
lukuun ottamatta rekisterinumerokohtia. Ilmoitetuista jalostuseläimistä
vähintään kahden (2) joka lajista ja vähintään yhden (1) joka rodusta tulee
olla rekisteröityjä. Vähintään nämä mainitut rekisterinumerot on merkittävä
anomukseen.
- Kasvattajanimien käsittelijä säilyttää
keskeneräisen/puutteellisen hakemuksen puolen vuoden ajan (6 kk) arkistossa ja
on valtuutettu sen, tämän ajan jälkeen, poistamaan käsittelystä, mikäli
kasvattajanimen anoja ei ole tehnyt mitään anomista edistäviä toimintoja.
Tämän ajan jälkeen kasvattajanimien käsittelijä ilmoittaa poistosta anojalle
kirjallisesti. Mikäli kasvattajanimen anoja haluaa uudelleen anoa
kasvattajanimeä, kasvattajanimikäsittelymaksu tulee maksaa uudelleen.
- Hyväksytyt kasvattajanimet julkaistaan Suomen Kani- ja
Jyrsijäliitto ry:n julkaisemalla tavalla jyrsijäyhteisön tiedoksi.
Mahdolliset muutokset
- Jos kasvattajanimi halutaan siirtää toiselle henkilölle,
asiasta tulee tehdä kirjallinen sopimus nimen entisen ja tulevan haltijan
kanssa. Kasvattajanimimaksua ei tällöin makseta. Sopimus
kasvattajanimianomuksineen tulee toimittaa ko. lajien lajiyhdistyksien
hallituksille, jotka hyväksyttyään anomuksen lähettävät sen Suomen Kani- ja
Jyrsijäliitto ry:n valtuuttamalle kasvattajanimikäsittelijälle. Tämä henkilö
käsittelee myöntämisen, jäsenyydet ja sopimuksen sekä lähettää
lajiyhdistykselle hyväksynnän asiasta. Lajiyhdistys on velvollinen
informoimaan anojaa asiasta kirjallisesti.
- Kasvattajanimeä voi vaihtaa vain kerran, pätevistä syistä.
Ilman syytä tullut anomus hylätään. Anomus kasvattajanimen vaihtamisesta on
toimitettava kirjallisena Suomen Kani- ja Jyrsijäliitto ry:n valtuuttamalle
kasvattajanimikäsittelijälle. Kasvattajanimimaksu täytyy tällöin maksaa.
- Jos kasvattaja haluaa yhteisen kasvattajanimen toisen henkilön
kanssa, tätä tapausta koskevat myös em. säännöt. Tällöin uuden henkilön, joka
tulee kasvattamaan kasvattajanimen alle, tulee olla ollut jäsen vähintään
hakemista edeltävänä ja hakemisvuonna jonkin kasvattajanimen kattaman lajin
lajiyhdistyksessä. Hakemukseen tulee myös liittää kasvattajanimen haltijan
kirjallinen suostumus uuden henkilön liittämisestä kasvattajanimen alle.
- Nämä säännöt koskevat vain uuden lajin anomista. Jos kasvattaja
haluaa lisätä uusia rotuja, värejä tai kuvioita kasvattajanimeensä jo
hyväksytyn lajin alle, voi siitä tehdä vapaamuotoisen ilmoituksen suoraan
Suomen Kani- ja Jyrsijäliitto ry:n kasvattajanimien käsittelijälle.
Muuta
- Kasvattajanimi poistetaan käytöstä, jos kasvattaja ei ole
maksanut jäsenmaksujaan ajallaan. Jokaisen vuoden tammikuussa kasvattajanimien
käsittelijä tarkastaa edellisen vuoden jäsenmaksut kaikkien kasvattajien
kohdalta ja poistaa listoilta kasvattajan, joka ei ole hoitanut asianmukaisia
maksuja. Saadakseen kasvattajanimensä takaisin, kasvattajan täytyy uudelleen
anoa kasvattajanimeä Suomen Kani- ja Jyrsijäliitto ry:n virallisella
kaavakkeella lajiyhdistykseltä. Tällöin myös kasvattajanimimaksu tulee maksaa
uudelleen.
Lajiyhdistys voi käsitellä anomuksen ns. vanhana. Tällöin kasvattajanimen
anojalta ei vaadita edellisten vuosien jäsenmaksujen maksamista. Hakemus
voidaan käsitellä vanhana vain, jos kasvattajanimen anoja osoittaa pätevyyttä
jalostustyöhön. Muutoin kasvattajanimi käsitellään uutena anomuksena em.
sääntöjen mukaisesti. Kasvattajanimimaksu tulee maksaa uudelleen vanhana
hakiessa.
- Tiedot jäsenyyksistä kasvattajanimenkäsittelijä saa kaikkien
lajiyhdistysten rahastonhoitajilta/ jäsenasioidenhoitajilta, jotka toimittavat
jäsenlistat kasvattajanimenkäsittelijälle Suomen Kani- ja Jyrsijäliitto ry:n
määrääminä eräpäivinä. Tarvittaessa kasvattajanimenkäsittelijä voi vuoden
mittaan pyytää useampia jäsenlistoja lajiyhdistyksiltä.
- Kasvatuksen loputtua kasvattajan tulee tehdä kirjallinen
ilmoitus asiasta Suomen Kani- ja Jyrsijäliitto ry:n
kasvattajanimikäsittelijälle.
Lajiyhdistysten omat
kasvattajanimivaatimukset
Suomen Lemmikkichinchillat ry
*Kaikkien niiden eläinten, jotka ilmoitetaan hakulomakkeessa, tulee olla
rekisteröityjä ja niillä tulee olla sukutiedot (nimet) vähintään kaikkiin
neljään isovanhempaan asti. Jalostuseläimiä on oltava vähintään kolme, joista
vähintään kahdella tulee olla virallisesta (SLC) näyttelyluokasta punainen nauha
sekä kolmannella vähintään sininen nauha. Arvostelu ei saa olla kahta vuotta
vanhempi. Anomuksessa ilmoitettavien naaraiden pitää olla iältään vähintään 10
kk ja urosten vastaavasti vähintään 7 kk.
Sijoitusomistaja
ei voi hakea sijoituseläimellä kasvattajanimeä ennen kuin eläin on siirtynyt
hänen omistukseensa.
*Hakijalla tulee olla jalostussuunnitelma, johon jalostuseläimet sopivat. Kaksi
sukupolvea eteenpäin on hyväksyttävä. Jalostussuunnitelmaan tarvitsee merkitä
eläinten nimet, värit, sukupuolet sekä niiden heikkouksia (esim. niskakuoppa) ja
vahvuuksia (esim. puhdas väri). Jalostussuunnitelma tehdään kahdella tai
useammalla anotulla eläimellä. Katso lisäohjeet jalostussuunnitelman tekoon
TÄÄLTÄ.
*Kasvattajanimihakemus
hylätään, jos jalostussuunnitelmassa paritettavat eläimet ovat väriltään
toisilleen sopimattomia, ne ovat liian läheistä sukua keskenään tai
jalostussuunnitelma ei muuten ole kunnossa.
*Jäsenyys SLC ry:ssä katsotaan alkaneeksi ensimmäisestä jäsenmaksun
maksamispäivästä. Kasvattajanimeä anovan henkilön tulee olla kuulunut SLC ry:hyn
vähintään kokonaisen vuoden ennen kasvattajanimen anomista. Esim. henkilö on
liittynyt SLC ry:hyn 1.9.2007, hän voi anoa kasvattajanimeä aikaisintaan
2.9.2008, edellyttäen, että hän on maksanut myös anomisvuoden jäsenmaksun.
*Kasvattajanimen hakijan tulee olla osoittanut olevansa kypsä kasvattajaksi.
Hänen (yhteisomistajuuschinchilla tapauksissa omistajien)
tulee kohdella eläimiä asiallisesti ja toimia yhdistyksen säännöissä mainittujen
tarkoituksien ja toiminnan laadun mukaisesti. Mikäli nämä kohdat eivät täyty,
hakemus hylätään.
*Kasvattajanimianomuksen liitteeksi on laitettava kopiot eläinten
rekisterikaavakkeista ja kopiot tarvittavista näyttelysaavutuksista (1
kpl/eläin).
*Kasvattajanimi saa sisältää vain kirjaimia, väliviivan (-) ja heittomerkkejä (’), ei muita erikoismerkkejä, esim. *~ jne.
*Kasvattajanimeä anoneiden henkilöiden nimet sekä anottavat kasvattajanimet
julkaistaan SLC ry:n jäsenlehdessä. Yhdistyksen jäsenet voivat tarvittaessa
informoida hallitusta ilmoitettuun määräaikaan mennessä nimeä anoneiden
henkilöiden väärinkäytöksistä, laiminlyönneistä tms. sekä tunnistaessaan
kasvattajanimen esim. jo ulkomailla käytössä olevaksi.
Tämän jälkeen kasvattajanimihakemus
käsitellään seuraavassa kevät- tai syyskokouksessa.
Anomalla
kasvattajanimeä anoja antaa luvan julkaista nimensä ja anottavat nimet
jäsenlehdessä.
*Jos kasvattajanimen anojan hakemus hylätään ja hän haluaa uudelleen anoa
kasvattajanimeä, kasvattajanimikäsittelymaksu tulee maksaa uudelleen ja kaikki
tarvittavat/vaadittavat paperit tulee lähettää uudelleen yhdistykselle. Jos
anomus ei vielä toisellakaan anomiskerralla ole hyväksyttävissä, hakija joutuu
odottamaan vuoden ennen kuin voi tehdä uuden hakemuksen.
Lisätietoja Suomen Kani- ja Jyrsijäliitto ry:n sivuilta
www.skjl.net.