CHINCHILLAN OMINAISPIIRTEITÄ
Chinchilla on Andien vuoristosta kotoisin oleva jyrsijä. Se on hämärä- ja
yöeläin, joka torkkuu päivisin. Aamu ja ilta on siis parasta aikaa seurustella
sen kanssa. Chinchilla painaa noin 500−800 grammaa. Häkki siivotaan kerran
viikossa. Chinchilla on hajuton eläin, eikä sen virtsa haise. Chinchilla elää
10−18 vuotta, jopa yli 20 vuotta oikealla hoidolla. Chinchillaa ei voi pitää
ulkona.
HÄKKI JA MUUT VARUSTEET
Chinchillan häkin on oltava tilava, sillä viettäähän se siellä suurimman osan
elämästään. Siinä tulisi olla lattiapinta-alaa reilusti (1−2 chinchillalle väh. 0,4 m2) ja
korkeutta niin, että sinne voi asettaa hyllytasoja (väh. 70 cm). Häkin pohjalla
käytetään purua, haapahaketta tai muuta vastaavaa kuiviketta. Ruokakupin tulee
olla metallia tai keramiikkaa, jotka eivät rikkoonnu nakerteluista tai
kolhuista. Häkin ulkopuolelle sijoitettava juomapullo voi olla muovinen, joka ei
rikkoonnu, jos eläin saa pudotettua sen lattialle. Häkki tulisi sijoittaa
vedottomaan paikkaan, johon aurinko ei pääse paistamaan. Patterin viereen häkkiä
ei saa sijoittaa. Paras lämpötila olisi +15 − +20 astetta. Pala siporex-kiveä on
hyvä sijoittaa häkkiin. Sitä järsimällä eläin pitää etuhampaansa sopivan
mittaisina, sillä jyrsijänä sen hampaat kasvavat koko ajan. Myös kuivattu
omenapuun oksa käy tähän.
RUOKINTA
Chinchillan ruokinta on yksinkertaista: kuivaa heinää, chinchillapellettiä ja
vettä. Jyrsijöiden jyväseokset eivät ole chinchillan ruokaa! Pellettiä
ostettaessa on oltava tarkka, että kyseessä on juuri chinchillan pelletti. Siinä
on chinchillalle sopivat ravintoaineet oikeassa suhteessa. Heinän tulee olla
kuivaa, hyväntuoksuista, vihertävää ja ehdottomasti homeetonta. Vesi vaihdetaan
päivittäin. Vesipullo puhdistetaan pulloharjalla kerran viikossa ja pilli esim.
piippurassilla ainakin joka toinen viikko. Näin pulloon ei pääse muodostumaan
levää. Chinchilla ruokitaan mieluiten illalla, kun se on pirteä. Tuore ruoka
(esim. vihannekset ja hedelmät) ja rasvaiset herkut (esim. pähkinät ja
auringonkukan siemenet) eivät ole chinchillalle sopivaa ravintoa, joten niitä ei
tule tarjota lainkaan. Herkkupalaksi chinchillalle voi antaa esim. pienen
näkkileivän palan tai kuivattua voikukkaa.
TURKIN HOITO JA CHINCHILLAN KÄSITTELY
Chinchilla hoitaa turkkiaan pyörimällä chinchilla-hiekassa. Hiekkaa voi ostaa
eläinkaupoista. Eläintä kylvetetään noin 3−6 kertaa viikossa. Hiekka poistaa
turkista rasvan ja lian, joita esim. ihmisen käsistä tarttuu turkkiin. Hiekka
pitää turkin myös ilmavana. Chinchillaa ei saa pestä vedellä! Jos eläin
vahingossa kastuu, kuivaa se esim. hiustenkuivaajalla, mutta pidä kuivain
kaukana eläimestä, jottei se polta ihoa. Chinchillan kynsiä ei leikata.
Käsittele chinchillaa aina rauhallisesti ja hellävaraisesti. Chinchillan
puolustautumiskeinoihin kuuluu karvatuppojen pudottaminen, joten taitamaton
käsittely on eläimelle ikävää sekä huonontaa myös turkkia. Chinchillaa
käsitellään niin, että eläin on toisen käden kämmenellä ja toisella kädellä
pidetään hännän tyvestä kiinni. Älä pidä hännästä muualta kiinni kuin ainoastaan
tyvestä, ettei häntä vahingoitu.
LISÄÄNTYMINEN
Suomen Lemmikkichinchillat ry (SLC) ei suosittele lisäännyttämään eläimiä,
joilla esiintyy (tai joiden suvussa esiintyy) joitain sairauksia. Chinchilla
tulee sukukypsäksi 3−7 kk:n ikäisenä. Naaraan aikaisin astutusikä on 10−12 kk.
Pariskunnan väreillä on myös väliä, koska tietyissä väriyhdistelmissä (valkoisen
väriryhmän eläimet keskenään ja velvet-geeniset eläimet keskenään) esiintyy ns. letaalitekijöitä, jotka aiheuttavat sikiöille
kehityshäiriöitä tai kuoleman, ja tästä aiheutuu naaraan terveydelle riskejä
tiineysaikana ja synnytyksen yhteydessä. Keskenään liian läheistä sukua olevilla chinchilloilla ei saa teettää poikasia. Chinchillan tiineys kestää n. 111 vrk ja
se synnyttää yleensä 1−3 poikasta. Naaras tulee kiimaan synnytyksen jälkeen 3−15
vrk:ksi, jolloin urosta ei voi pitää samassa häkissä naaraan kanssa, ettei uros
astu naarasta heti uudelleen. Poikaset vieroitetaan emosta omaan häkkiin noin 60
vrk ikäisinä. Poikaset tulee aina vieroittaa, jotta emon maidontuotanto saadaan
loppumaan ajallaan ja poikaset oppivat elämään itsenäisesti. Luovutusikäisiä
poikaset ovat aikaisintaan 3 kk ikäisinä. Lisääntyvää pariskuntaa ei yleensä voi
pitää jatkuvasti yhdessä, joten lisääntyvän pariskunnan omistaja tarvitsee aina
vähintään kaksi häkkiä. SLC suosittelee naarasta kohden enintään 1−2 poikuetta
vuodessa huomioiden naaraan kunto ja poikuekoot sekä pitämään naaraalla myös
pidempiä taukoja riittävän usein. SLC suosittelee myös, että kasvatukseen käytettävät chinchillat ovat
jalostustasoisia.
LIITY CHINCHILLAYHDISTYKSEEN
Suomen Lemmikkichinchillat ry (SLC) on tarkoitettu kaikille chinchilloista
kiinnostuneille. Yhdistys järjestää näyttelyitä ja muita tapahtumia, neuvoo
chinchillan hoidossa, välittää chinchilloja, julkaisee jäsenlehteä ja pitää
Suomen chinchillarekisteriä. Jäseneksi pääset täyttämällä jäsenanomuskaavakkeen
yhdistyksen nettisivuilla ja maksamalla jäsenmaksun.
SLC:n nettisivut: www.slcry.net
Lisätietoja antavat:
Puheenjohtaja: Laura Nieminen 040 737 9573
Jäsensihteeri: Taija Paavola
0400 640 948
Jalostusneuvoja: Maarit Lähdesmäki 044 040 8830
Tätä monistetta saa kopioida vapaasti, mikäli moniste säilytetään
sellaisenaan. Osittainen kopiointi ja lisämerkintöjen tekeminen on sallittua
vain Suomen Lemmikkichinchillat ry:n luvalla.
Tämän hoito-ohjeen saat pdf-tiedostona täältä.